Jokkis

JOKAMIEHENLUOKKA ELI JOKKIS

jokkisJokamiesluokka eli jokkis on autourheiluharrastajan peruslaji. Sen perusideana on edullinen kalusto, joka kiertää kuljettajalta toiselle eri kilpailuissa. Auton hinta on vakio, 1400 euroa.

Jokainen kuljettaja ilmoittautuessaan kilpailuun sitoutuu samalla myymään autonsa tuohon hintaan kilpailuun kuuluvan ostotarjous menettelyn puitteissa. Ostotarjouksen saavat tehdä kilpailuun osallistuvat kilpailijat ja muutkin henkilöt, joilla on Jokkikseen oikeuttava kilpailulisenssi ja JM-tutkinto. Mikäli samasta autosta on tehty useampi tarjous, ratkaistaan auton ostaja eli uusi omistaja arvalla. Auton määrätty vakiohinta säätelee auton rakentamista ja siihen uhrattavia rahamääriä, koska auto voi milloin tahansa kilpailun jälkeen vaihtaa omistajaa.

Kesäkaudella käytetään yleisesti myynnissä olevia hienokuvioisia renkaita eli tavallisia siviilirenkaita ja talvella on käytössä nk. nastoitetut rallirenkaat.
Mukaan pääsee nuorten luokkaan jo 15-vuotiaana suoritettuaan JM-tutkinnon sekä lisäksi nuorten luokan tutkinnon. Nuorten luokassa sekä pojat että tytöt ajavat yhdessä.

Naisten luokassa ja yleisessä luokassa kuljettajan pitää olla 18 vuotta täyttänyt, ajokortillinen ja JM-tutkinnon suorittanut.

Kaikissa luokissa kuljettajilta vaaditaan lisäksi kilpailulisenssi, joka sisältää kilpailijan tapaturmavakuutuksen.

Kilpailuja järjestetään vuosittain noin 150 kpl eri puolilla maata.
Lisäksi seurojen omia jäsentenvälisiä kilpailuja järjestetään noin 150. Osallistujamäärät vaihtelevat 50 kuljettajasta aina 400 kuljettajan mammuttikilpailuihin.

Radat ovat pääosiltaan soraratoja, joita on hieman alle sata. Muutamia kilpailuja ajetaan myös kokonaan asfaltilla eri moottoriradoilla. Talvella ajetaan sekä järvien ja jokien jäällä että maalle jäädytetyillä radoilla.

Jokamiehenluokassa ajetaan myös joukkuekilpailuja eli JM-liigaa. JM-liigassa on mukana vuosittain vaihteleva määrä joukkuetta. Lisäksi yhdistetyssä nuorten/naisten liigassa hieman yli 10 alueellista joukkuetta . JM-liiga huipentuu SM-finaaliin, jossa on mukana kuusi parasta joukkuetta.

Huipputasolla ajetaan myös Suomen mestaruuksista yleisessä luokassa, naisten luokassa sekä nuorten luokassa.